Maaliskuun taiteilijavieras, jousikvartetti Meta4:n jäsen sekä Helsingin kaupunginorkesterin alttoviulun äänenjohtaja Atte Kilpeläinen on suunnitellut maaliskuun konserttiin kiinnostavan ja raikkaan ohjelmakokonaisuuden antiikin teemojen ympärille. Ohjelmassa kuullaan uutta musiikkia antiikin inspiroimana. Solistina taituroi Lappeenrannan orkesterin kontrabassoryhmän äänenjohtajanakin tunnettu Helka Seppälä. Tule kuulemaan kun Atte Kilpeläinen virittää Hyvinkään Orkesterin jousiston huippuunsa!
Atte Kilpeläisen soitonpinnot alkoivat Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa ja päättyivät tutkintoihin Kölnin musiikkikorkeakoulusta ja Sibelius-Akatemiasta, jossa Atte vuonna 2004 suoritti diplomitutkintonsa parhain mahdollisin arvosanoin. Vuodesta 2005 alkaen Kilpeläinen on toiminut alttoviulun äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterissa. Vierailevana äänenjohtajana hän on soittanut mm. Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa, Australian kamariorkesterissa, Euroopan kamariorkesterissa ja Leipzigin Gewandhaus-orkesterissa. Solistina Atte on esiintynyt muun muassa Helsingin kaupunginorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Kölnin kamariorkesterin sekä Oulun ja Kuopion kaupunginorkestereiden kanssa. Jousikvartetti Meta4:n jäsen Atte Kilpeläinen on ollut vuodesta 2006 konsertoiden kvartetin riveissä aktiivisesti kotimaassa ja ulkomailla. Meta4 toimi myös Jyväskylä Sinfonian päävierailija kaksivuotisella kaudella, joka päättyi keväällä 2024. Sibelius-Akatemian opettajakuntaan Atte Kilpeläinen liittyi vuonna 2012 ja on myös opettanut useasti suomalaisilla kesäkursseilla. Lisäksi Atte kuuluu Helsinki Seriös -kamarimusiikkisarjan taiteelliseen toimikuntaan.
Antiikista auringonnousuun
To 19.3. klo 19 Hyvinkääsali
Aten kuva: Antti Hannuniemi